Emmi Itärannan Teemestarin kirja

by Larissa Raudas
0 comment

Veteen kirjoitettu kohtalo

Tämä kevät alkoi erilailla. Pandemia yllätti, myös Suomen. Kesken alkavan kevään täytyi yllättäen kyseenalaistaa monet asiat, mitä on tottunut pitämään itsestäänselvyyksinä. Epätietoisuus tulevasta painostaa tavalla tai toisella monen arkea ja elämää. Kaupunkien kadut ammottavat tyhjyyttä, ja ihmisiä kehotetaan olemaan kotona. Jokin on muuttunut, kenties pysyvästi. Toiset lamaantuivat ja joillekin pandemia toi aikaa pysähtyä. Ja kenties aikaa lukea. Jostain syystä dystopia kiehtoo juuri nyt, niin elokuvissa kuin kirjoissakin. Yksi hieno tulevaisuuteen sijoittuva fantasiateos on Emmi Itärannan Teemestarin kirja.

Elämä on pientä ja yksinkertaista. Roihukärpäset valaisevat lyhtyjen sisällä ja vain harvoilla on varaa ajoneuvoon, helivaunuun. Ulkona on turha liikkua ilman hyönteishuppua, ja ainainen kuivuus haittaa elämää.  Ylellisyyttä niukkaan arkeen tarjoaa teemestari perinteisellä teerituaalillaan. Teehen tarvitaan vettä, mutta vesi on vähissä. Seikkailutarinan rakennusaineina ovat rohkeus, luottamus ja ystävyys.

 Emmi Itäranta voitti esikoisteoksellaan Teos-kustantamon järjestämän fantasia- ja scifi-kirjallisuuskilpailun ja Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2012. Teemestarin kirjan tapahtumat on sijoitettu kaukaiseen tulevaan aikaan, pieneen kylään Kuusamon tuntumaan. Valtioiden rajat ovat radikaalisti muuttuneet, ja Kiina on siirtynyt lähemmäksi Skandinaviaa, eikä maailma ole muutenkaan entisensä. Jokin suuri ekologinen katastrofi on kuluttanut luonnonvaroja ja vedestä on pulaa. Valtava muovihauta on täynnä jälkiä entisestä maailmasta, ja muoviromun seasta löytyy viitteitä meidän aikamme kuluttavasta elämäntyylistä. Itäranta ei syyllistä, eikä alleviivaa ekologista näkökulmaa, mutta silti se on selkeästi keskeistä teoksessa. Viittaukset omaan aikakauteemme muovijätteen muodossa tuovat teokseen luontevaa ajankulun tuntua.

Noria on teemestarin tytär, joka haluaa jatkaa isän suvun perinnettä. Toisaalta perinteet eivät säily muuttumattomina, ja teoksessa pohditaankin muutosta ja pysyvyyttä. Teoksen maailma on huomattavasti primitiivisempi kuin nykyaikamme. Käden taidot ja käsityöammatit ovat arvossaan. Demokratian käsitettä ei tunneta, ja yhteisö elää tiukan kontrollin alaisena. Armeija valvoo veden käyttöä.

Vesipula ajaa joitakin kyläläisiä äärimmäiseen ratkaisuun. He joutuvat rakentamaan laittomia vesijohtoja, joiden paljastuminen johtaa vangitsemiseen ja lopulta teloitukseen. Sotilaiden alituinen läsnäolo rakentaa epäluottamusta, ja epäluulon siemen itää kyläläisten keskuudessa. Erityisesti teemestarin taloa pidetään silmällä, sillä legendan mukaan teemestarit ovat salaisen lähteen vartijoita. Isä paljastaakin lähteen salaisuuden Norialle, joka vannoo isälleen, että hän tulee pitämään tiedon itsellään.

Noria joutuu kuitenkin painavien kysymysten eteen. Moraali ja eettiset arvot nousevat pintaan, kun kylän lapset kuolevat janoon ja veden puutteesta johtuviin tauteihin. Onko perinteen säilyttäminen tärkeämpää kuin elämän turvaaminen. Teerituaaliin liittyy hiljaista idän filosofiaa, mutta mikä on oikea ratkaisu hädän keskellä. Noria on myös tehnyt lupauksen isällensä.  On tehtävä valinta, joka ei ole yksinkertainen. ”Kuolleita on raskasta miellyttää, ja toisinaan raskaampaa olla miellyttämättä”.

Kuolemalla on suuri rooli kirjassa. Kuolemalla on hahmo, aivan kuin Hugo Simbergin etsauksissa. Kuolema on hiljainen ja tumma, ei haluttu vieras, mutta ei suoranaisesti pelottavakaan. ”Näin hänet nyt selvästi, tumman, kapean hahmon, joka kulkee puiden välissä. Hänen kasvonsa ovat kärsivälliset, eivätkä ne ole vieraat”. Kuolema on luonnollista.

 Lumella on myös oma erityinen merkityksensä. Ilmaston lämpenemisen johdosta Noria ei ole koskaan nähnyt lunta. Lumi ja jää kiehtovat, ja lopulta lunta sataa. Lumi on tulkittavissa puhdistautumiseksi tai surun symboliksi.

Itäranta on rakentanut teokseen voimakkaita kontrasteja. Vastakkain asettuvat nuoruuden ilon ja viattomuuden kuvaus, ja toisaalta vastassa on ainainen kuoleman läheisyys sodan ja puutteen keskellä. Teemaksi nousee myös voimakas filosofinen ajatus elämän jatkuvuudesta. Kuolema ei ole lopullinen, jälki jää tuleville polville vaikka tallenteena tai kirjana. Myös perinteet ja nykyaika kohtaavat. Teoksen maailma on arvoiltaan vanhanaikainen ja patriarkaalinen. Nainen teemestarina on vastoin perinteitä. Noria ottaa kuitenkin ärhäkästi haasteen vastaan, ja lopulta hän myös löytää oman suunnan elämälleen.

Noria kertoo tarinansa minämuodossa. Tiettyjä kohtia, kuten kuoleman vierailua tai rituaalinomaista polun lakaisemista, toistetaan usein ja siten syntyy vaikuttava efekti.  Teoksessa käsitellään perinteitä ja niiden säilyvyyttä. Toisto rinnastuu perinteisiin, ja toisaalta hienoisen variaation voimalla korostuu se, että kaikki kuitenkin aina muuttuu hieman. Mikään ei pysy täysin ennallaan, samaan virtaan ei voi astua kahdesti.

Itäranta käyttää kieltä tyylikkäästi. Arkisissa dialogeissa tarinaa kulkee luontevasti, ja vastakohtana on taas pelkistetysti maalaileva kuvaaminen, joka ei sorru liian tunteelliseksi. Itäranta osaa kuvata tunnetiloja myös vakuuttavasti. Esimerkiksi pelon ja pakokauhun tunne on varsin elävää. ”Tuijotin ympyrän loputonta kehää, josta ei ollut ulospääsyä. Maa oli yhä tukeva jalkojeni alla ja taivas paikoillaan. Maailma jatkoi elämäänsä sen näkymättömän muurin takana, joka oli kohonnut ympärilleni: ihmiset ajattelivat ajatuksiaan, kävelivät teillä, puhuivat niille, joita rakastivat.” Elementit ovat kohdillaan, ja kokonaisuus on varsin taitava.

Rakenteellisesti Teemestarin kirja on hallittu ja kompakti. Teos rakentuu kolmesta osiosta, joilla jokaisella on selkeä funktio teoksen kokonaisuudessa. Teoksesta muokkaantuu ikään kuin suljettu ympyrä. Alun prologissa väläytetään kuva kirjan loppumetreiltä. Ikiaikaisella alkua ja loppua tarkoittavalla symbolilla on jälleen kontrastinen merkitys teoksen maailmassa. Ympyrästä on tehty kuoleman merkki ja ympyrä on erittäin keskeinen elementti tarinassa. Symbolinen merkitys tiivistyy viimeisessä osiossa, joka on nimetty Siniseksi ympyräksi. Lopussa ympyrä sinetöityy. Päädytään prologissa näytettyyn kuvaan, ja alku sulautuu loppuun.  Teoksen rakenne ja ympyrän merkitys rakentavat keskenään hienon dialogin. Samalla kohtaavat teoksen suuret teemat, elämä ja kuolema, alku ja loppu, ja lopulta ainainen virtaus ja jatkuvuus.

Emmi Itäranta
Teemestarin kirja
Teos 2011
258 s

Lue myös nämä

Leave a Comment