Hilppa pelastaa aarniometsän

by Larissa Raudas
0 comment

Kaikille, jotka tarvitsevat suojelua.

Seija Helanderin kirjoittaman ja Anne Stoltin kuvittaman lastenkirjan Hilppa Hömötiainen sisäsivun omistussanoihin kiteytyy kirjan teema. Suomen arvokkaassa luonnossa on lukuisia uhanalaisia lajeja, jotka tarvitsevat suojelua. Opettavaisessa lastenkirjassa tutustutaan muun muassa hömötiaiseen, joita on Suomen metsissä enää vähän jäljellä, rauhoitettuun kovakuoriaislajiin korpikolvaan ja neidonkenkään, joiden tuhoamisesta on määrätty sakkorangaistus.

Kirjan päähenkilö on nokkela ja neuvokas Hilppa Hömötiainen. Kalervo Korpikolva kertoo tuohtuneena Hilpalle, kuinka heidän asuttamaansa aarniometsää uhkaa avohakkuut. Korpikolvalle kun ei kelpaa mikä tahansa puu asumukseksi. Puun täytyy 150 vuotta vanha lahopuu. `Vanhempi kuin Suomi`, kuten Kalervo toteaa.

Aluksi epätoivo valtaa Hilpan mielen, mutta pian metsän eläimet ryhtyvät toimimaan Hilppa etujoukoissaan. Villehard Valkoselkätikka löytää puhelimen, ja Hilppa ottaa kuvat metsän asukkaista ja lopuksi vielä komean selfien itsestään.

Hilppa tietää, että sosiaalisen median kautta tavoitetaan suuri yleisö. Ja Hilppa tietää myös sen, että aikuiset piittaavat vain taloudellisesta hyödystä. Ensisijaisesti on siis saatava tietoa oikealle kohderyhmälle, eli lapsille.

Tarinan intensiteetti kasvaa, kun Hilppa lähettää kuvat aarniometsän asukkaista lasten tietokoneille. Lapset jakavat innokkaasti kuvia sosiaalisessa mediassa, ja kuvilla on voimakas vaikutus:

Sinä iltana ihmisten maailma kuhisi. Hilppa Hömötiaisen kuvat olivat aiheuttaneet valtavan kohun. Nyt jokainen tiesi, että vanha metsä oli täynnä uhanalaisia ja vaarantuneita eläimiä, öttiäisiä ja kasveja.

Ajankohtaiseen aiheeseen kantaa ottava tarina on puettu toiminnallisen sadun muotoon. Kirjan lopussa on tiivis tietopaketti aarniometsästä ja uhanalaisista lajeista, mistä on iloa ja hyötyä kaikenikäisille lukijoille. Kirja sopii erinomaisesti opetustarkoitukseen ensimmäisten luokkien oppilaille ala-asteelle. Samassa paketissa voi opiskella suomen kieltä ja biologiaa.

Luonnonsuojelu on moneen kertaan kierrätetty mutta aina yhtä tärkeä teema lastenkirjallisuudessa. Helanderin tarinassa metsä pelastetaan sosiaalisen median avulla. Marja-Leena Mikkolan satukirjassa Anni Manninen (Otava 1977) asetelma on samankaltainen, vaikka tyyliltään Mikkolan teos on runollinen satu. Anni Mannista huolestuttaa eläinten asuttaman lammen saastuminen. Eläimet ja lapset ryhtyvät yhteistuumin toimiin lammen ja ympäröivän luonnon pelastamiseksi. Lampi pelastuu ja erämetsästä tulee luonnonsuojelualue, kun vetoomukseen on saatu tarpeeksi allekirjoituksia.

Keinot ovat olleet aikanaan toisenlaiset, mutta luonnonsuojelun päämäärä saavutetaan molemmissa tarinoissa lasten ja eläinten neuvokkaan yhteistoiminnan avulla.

Stoltin vihreän sävyinen kuvitus tavoittaa suomalaisen metsän raikkaan tunnelman.  Kuvituksen Stolt on tehnyt sekatekniikalla, jossa on yhdistetty vektoripiirroksia ja vesiväripintoja.

Metsän saniaiset ja varpukasvillisuus ovat houkuttelevan näköisiä ja suorastaan kutsuvat lukijaa astelemaan metsäpolulle. Erityisen intensiivinen on aukeama, jossa on muotokuvat metsän sympaattisista eläimistä.

Kirjan lopussa kerrotaan, että kuvituksen sekaan on piilotettu lajeja, jotka ovat jo hävinneet Suomen luonnosta. Tarkkasilmäiselle lukijalle on siis tehtävää.

Ekologisuus kulkee mukana läpi kirjan julkaisuprosessin. Hilppa Hömötiainen on painettu 100 prosenttiselle kierrätyspaperille.

Opettavaisesta sävystä huolimatta kirjan tunnelma ei ole syyllistävä, ja tietoa luonnonnonsuojelusta tarjotaan runsaasti. Kirjan lopusta löytyy linkit kansallispuistojen ja Luonnonperintösäätiön internetsivustoille.

Hilpan ja metsän asukkaiden onnistumisesta jää keveän iloinen tunnelma.

Urhea Hilppa Hömötiainen lauloi tyytyväisenä titititityy. Vaikka se oli pikkuinen lintu vain, se onnistui pelastamaan kokonaisen metsän.

Seija Helander
Hilppa Hömötiainen
Enostone 2019

Lue myös nämä

Leave a Comment