Mikko Vienosen Paskahousu – Huumorilla huurrutettu kasvukertomus

by Larissa Raudas
0 comment

´Olin ollut kaksi tuntia kahdeksantoistavuotias, kun minulta pääsi ripuli housuihin keskellä katua`.

Kirjan aloituksen merkitystä ei suotta korosteta. Alkulause antaa osviittaa tulevasta ja saattaa jopa ratkaista sen, kiinnostuuko lukija romaanista. Mikko Vienosen esikoisromaani Paskahousu lähtee käyntiin räjähtäen. Nuoren miehen toilailuja alkoholin vaikutuksen alaisena kuvataan seikkaperäisesti ja huumoria revitään niin humalaisista kommelluksista kuin nuoruuden epävarmuuden aiheuttamista episodeista.

Reippaan aloituksen perusteella voisi olettaa teoksen kulkevan Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin (Teos 2004) jalanjälkiä, mutta pohjimmiltaan kyseessä on vakavampi kasvukertomus.

Nuoren sankarin elämä pikkukaupungissa on turhauttavaa. Ylioppilaaksi hän on selvinnyt kunnialla, mutta päivätyö enon omistamassa mattotehtaassa ei innosta. Välit vanhempiin ovat etäiset. Isän kanssa ei ole mitään yhteistä. Kavereita löytyy kourallinen, mutta yksinäisyyden tunne ja ulkopuolisuus vaivaavat. Lauantaisin kaljoitellaan ja ajetaan vanhalla Toyotalla R-kioskin ja bensa-aseman väliä. Siitä huolimatta romaanin minä-kertoja Harri Räisäsellä ei ole kiire opiskelemaan eikä itsenäistymään.

Harrilla on kuitenkin haave. Hän haluaa päästä kotikaupungin kulttuuripiireihin, ja ennen kaikkea taide-elämän polttopisteeseen eli boheemiravintola Bunkkerin taiteilijapöytään. Itseluottamusta Harrilta puuttuu, mutta hän jaksaa yrittää. Ja yrityksistä seuraa kommelluksia.

Kun hän vihdoin astuu kauan odotettuun aikuisuuden maailmaan, ensimmäinen ilta baarissa päättyy ikävästi. Portti taiteilijapiireihin ei avaudu. Sen sijaan ripuli valahtaa housuihin talviyössä.

Nuorten miesten klassinen ongelma hiertää Harria. Vastakkaiseen sukupuoleen on tehtävä vaikutus, mutta arvatenkaan sekään ei suju itsetunto-ongelmista kärsivältä nuorelta mieheltä mutkitta.

Harria itkettää. Lukijaa naurattaa. Vai naurattaako alkoholinhuuruiset nuoren miehen kokemukset nyt sittenkään niin paljon.

Paskahousussa kirjallisilla keinoilla ei kikkailla. Kaikki kirjoitetaan auki. Dialogi kulkee luontevasti ja minämuodossa kerrottu tarina sopii kasvukertomukseen. Vienosen kirjallinen ote on rempseää. Vaikka nolot sattumukset huurrutetaan huumorilla, myös murheessa ryvetään. Joskin ahdistuksen tunteet on verhottu hienoiseen huumorin verkkoon.

`Päästyäni kotiin istuin pitkään lysyssä sängynlaidalla. Kyynel valui nenänpäähäni ja muotoutui tipaksi, ennen kuin se putosi harmaalle linoleumlattialle. Laskuhumala paisutti tunteen omasta mitättömyydestäni musertavaksi`.

Erään ryyppyillan päätteeksi Harri päättää tehdä muutoksen, ja hän hakee sekä pääsee yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Se tuntuu hyvältä, ainakin hetken aikaa. Jopa kirjoitukset yliopiston saniteettitilojen seinillä ovat aivan toista maata kuin töherrykset, jotka koristavat pikkukaupungin kuppiloiden vessojen seiniä.

Silti kirjat eivät aina avaudu, etenkään ne suuret klassikot. Eksistentialistiset ongelmat piinaavat Harria jatkuvasti, erityisesti Sartren Inhon muodossa. Kirja kun ei Harria puhuttele. Mutta yksi kasvukertomusten kuningas saa Harrin puolelleen, nimittäin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Samaistumispintaa löytyy eläimellisen veljeskatraan kasvukertomuksesta.

Yliopistosta löytyy kuitenkin jotain parempaa kuin kirjat, nimittäin Johanna. Johanna on häikäisevä ja itsevarma seurapiirinainen, joka kaiken kukkuraksi kiinnostuu Harrista. Siitä alkaa elämä.

Johanna on Harrin muusa ja innoittaja, joka jaksaa kehua ja kannustaa. Sen sijaan tiedostava lukija ei voi olla huomaamatta, että kannustus on yksipuolista.

Harrin onneksi elämä etenee ja hän pääsee paikallislehteen harjoittelijaksi. Vähitellen toimittajan ura käynnistyy.

Teoksen kronologista etenemistä terästää myöhäisempiin yliopistovuosiin sijoittuvat episodit tarinan välissä. Draaman kaari kasvaa ja yllättää lukijan, kun Johannasta ilmenee yllättäen uusia puolia, jotka eivät ole kovin imartelevia. Kaikki henkilöhahmot painivat nuoruuden ongelmien kanssa, tavalla tai toisella. Nuoruuden ailahtelevien tunteiden kuvaamisessa Vienonen on onnistunut hyvin. Kuka sanookaan, että nuoruus on elämän onnellisinta aikaa. Vaikka eivät aikuisetkaan kovin aikuisilta vaikuta, etenkään kirjan kliimaksissa, jonka näyttämönä toimii serkun hääjuhla.

Kirjan aikajakso kestää juuri sen verran, kun nuori mies löytää itsensä. Tarinan tapahtumat on sijoitettu 1970-80 -luvun vaihteeseen. Musiikilla on tärkeä osuus tarinassa, ja musiikki heijastaa aikaa ja ajan kulkua. Kun Harrin kohtalokas 18-vuotispäivä koittaa, nuorisotalolla soittaa Hurriganes. Muutaman vuoden kuluttua yliopistoaikana mennään The Nights of Iguanan ja Melrosen keikoille.

Eksistentiaalista ahdistusta lievitetään levylautaselta käsin. Kun vinyylisoittimen neula laskeutuu levyn pintaan, olo helpottuu. Musiikista Vienonen kirjoittaa luontevasti. Hän on kirjoittanut yhteistyössä Timo Lähteenmaan kanssa Salon seudun pophistoriaa käsittelevän teoksen Koit nyt rauhoittua (Teos 2009) ja Juha Niemen kanssa The Beatlesista kertovan Yeah! Yeah! Tässä tulemme (Teos 2017).

Musiikillinen viitekehys ja nuoren miehen hapuileva kasvutarina kohti aikuisuutta tuo mieleen Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomen (Like 2003). Molemmissa romaaneissa suuressa roolissa ovat myös palavat rakkauden tunteet, joista väistämättä seuraa pettymyksiä.

Harrikin on toki musiikkimiehiä, ainakin omasta mielestään, ja hän uskaltautuu bändin koesoittoon.  Episodi kuuluu kirjan maukkaimpiin kohtauksiin. Musiikki ei Harria vie kohti hänen suurta haavettaan. Kun hän alkaa niittää mainetta kirjoittajana, tie Bunkkerin taiteilijapöytäänkin aukeaa. Mutta illuusio romahtaa. Taiteilijapöydän taso ei ole juoruilua ja turhia puheita kummempaa. Harrin on aika katsoa eteenpäin. Ja lopulta hän lähtee kohti omaa kutsumustaan.

Teos on ajaton nuoruuden kuvaus. Vaikka maailma muuttuu, oman paikan löytämisessä on aina haasteita.  

Mikko Vienonen
Paskahousu
Teos 2020
320 s

Lue myös nämä

Leave a Comment