Muistot auttavat jaksamaan sodan keskellä.

by Larissa Raudas
0 comment

Hédi Friedin  Bodrin tarina kertoo kuvakirjan muodossa kahden sisaruksen selviytymistarinan holokaustin synkkyydestä. Samalla se on tarina tytön ja koiran välisestä ystävyydestä.

Kirjailija ja psykologi Hédi Friedin Bodrin tarina on satu, joka on kaikessa julmuudessaan totta. Lasten kuvakirja perustuu Romaniassa syntyneen juutalaistytön perheen kohtaloon.

Hédi sekä hänen nuorempi sisarensa Livia Fränkel selvisivät Auschwitzin ja Bergen-Belsenin keskitysleireistä. Sen sijaan Auschwitzin kaasukammio koitui heidän vanhempiansa kohtaloksi. Vuonna 1945 Punainen risti toi sisarukset Ruotsiin, ja molemmat heistä ovat kokeneet tehtäväkseen kertoa keskitysleirin aikaisista kokemuksistaan koululaisille.

Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleiristä (Otava 2018) on koottu lasten ja nuorten esittämistä kysymyksistä Friedille. Teos oli vuonna 2017 August-palkintoehdokkaana, ja samaisena vuonna Friedille myönnettiin Olof Palme palkinto.  

Bodrin tarina toimii väylänä, jonka kautta lapsille voidaan kertoa Euroopan historian synkimmistä tositapahtumista. Kokonaisuutena kirja on kaunis, mutta surullinen. Kirja kertoo rehellisesti sodasta ja julmuuksista. Toiset selviytyvät, toiset eivät.

Kirja on myös tarina ystävyydestä koiraan. Hédin elämän keskipisteessä on koira, Bodri. Tyttö ja koira ymmärtävät toisiaan täydellisesti ja he jakavat keskenään salaisuuksia. Bodrin ja oman perheen lisäksi elämässä tärkeintä on naapurissa asuva ystävä Marika ja hänen koiransa Bandi. Elämä on täynnä leikkiä ja iloa, kunnes pelottava mies puhuu radiossa vieraalla kielellä. Hitlerin juutalaisvainot ovat alkaneet.

Enää Hédi ei saa mennä ulos leikkimään Marikan kanssa. Hän kuitenkin uhmaa kieltoa, ja tytöt menevät yhdessä puistoon. Penkkiin, jolla tytöt ja koirat ovat usein istuneet, on ilmestynyt kyltti: kielletty juutalaisilta.

Fried kirjoittaa älykkäästi ja lämpimään sävyyn, kuinka tärkeää on olla erottelematta ihmisiä `meihin ja heihin` uskonnon, kansalaisuuden tai minkään muun asian takia.

Marika ja minä olimme lähes saman pituisia ja vihelsimme yhtä hyvin. Marika juoksi nopeammin kuin minä, mutta minä osasin lukea paremmin. Aina joskus meille tuli riitaa, mutta se meni pian ohi. Emme olleet kovin erinäköisiä. Polvissa oli naarmuja, ja kummallekin oli kasvanut uudet etuhampaat. Se ero meissä oli, että rukoilimme eri tavalla.

Hédi ei voi ymmärtää, miksi Hitler vihaa häntä. Eiväthän he edes tunne toisiaan. Hän huomaa, että vanhemmat pelkäävät. Tilanne on vaarallinen ja pahin pelko muuttuu todeksi. Sotilaat vievät perheen pois kotoaan ja Bodri jää oman onnensa nojaan.

Tarinan tapahtumat kerrotaan lapsen näkökulmasta. Minä-muotoinen kerronta on pelkistettyä ja selkeää korostaen lapsen kokemusmaailmaa. Friedin kirjoitustyyli on avointa ja jättää tilaa keskustelulle lapsen kanssa. Holokaustista kirjoitetaan rehellisesti, mutta ei liian yksityiskohtaisesti. Vaikka teksti on suunnattu lapsille, kirja sopii erinomaisesti kaikenikäisille.

Sisarukset menettävät vanhempansa ja näkevät nälkää työleirillä, mutta muisto Bodrista auttaa kantamaan ja pitämään yllä elämänhalua:

Kun ajattelin Bodria, sain voimia, ja kun muistelin entistä elämääni, jaksoin vielä hetken. Ajattelin Bodria, kun minulla oli nälkä, ajattelin Bodria kun minua väsytti, ajattelin Bodria kun minulla oli ikävä äitiä ja isää”.

Kirjan loppu on onnellinen. Sota on ohitse ja Hédi ja Bodri kohtaavat jälleen. Kirja päättyy kuvaan sisaruksista ja sanoihin: Me olemme tässä, ja me kerromme kaikille, mitä tapahtui. Jotta sitä ei tapahtuisi enää koskaan”.

Paradoksaalista kyllä, teos on jälleen erittäin ajankohtainen. Euroopassa jyllää sota ja viattomat siviilit kärsivät. Media on tulvillaan kuvia, joissa ihmiset pakenevat sotaa lemmikkieläinten kanssa. Jälleen kerran tärkeät eläinystävät jäävät oman onnensa nojaan, monet lapset menettävät vanhempansa ja julmuuksien määrää on vaikeaa hahmottaa.

Tarinan ohella kuvitus on tärkeässä roolissa teoksessa. Stina Wirsén on kuvittanut kirjan kauniisti. Eläväisillä ääriviivoilla piirretyt kuvat ja visuaalinen tyyli tavoittavat 1940-luvun tunnelman. Heleä värimaailmaa kertoo huolettomasta lapsuudesta. Kun tarina etenee ja sota alkaa, sävymaailma muuttuu ukkospilven väriseksi.  

Ukkospilvet tuskin koskaan väistyvät Euroopan ja maailma yltä. Lasten kirjan kautta on kuitenkin mahdollista kertoa ja keskustella pelottavista asioista, ja ennen kaikkea kirja opettaa suvaitsevaisuutta.

Hyvä kirjallisuus tuo myös hieman toivoa paremmasta maailmasta.

Hédi Fried: Bodrun tarina (Historien om Bodri). Suom. Sanna Manninen
Sitruuna Kustannus 2020

Lue myös nämä

Leave a Comment