Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja kipinöi ja räiskyy kuin tuli takassa

by Larissa Raudas
0 comment

Arkiset yksityiskohdat kasvavat suureen mittakaavaan Siivoojan käsikirjassa

Lucia Berlin (1936-2004) on mestarillinen kertoja, jonka suuri yleisö löysi 2015 postuumisti julkaistun novellikokoelma Siivoojan käsikirjan ja muita kertomuksia myötä. Siivoojan käsikirjassa arkiset yksityiskohdat ja pienet asiat kasvavat suureen mittakaavaan, ja niiden kautta tarkastellaan ihmiskohtaloita ja elämän nurinkurista kirjoa. Berlinin käsissä teksti pyörii kuin hyvin organisoitu arki, mutta Berlinin arki ei ole koskaan tylsää. Berlinin novellit osuvat ihmisyyden ytimeen tavalla, joka tekee hänestä ajattoman kirjailijan.

Pyykit pyörivät itsepalvelupesulan suuressa pesukoneessa. Nainen katselee pesukoneen luukkua.  Muoviset tuolit ovat kiinni toisissaan ja vieressä istuu intiaani. Intiaanin pyykit ovat parhaita, ne ovat kirkkaanvärisiä. Pesulassa odotetaan, solmitaan tuttavuuksia ja riidellään. Joskus pesulassa sammutaan.

Lucia Berlinin Siivoojan käsikirjan tapahtumien näyttämönä on usein jokin arkinen tila, kuten pesula tai sairaalan vastaanotto. Novellien keskiössä ja kertojana on yleensä nainen, joka on perinteisessä naisen ammatissa tai roolissa. Elämää tarkastellaan opettajan, yksinhuoltajan tai siivoojan näkökulmasta. Joskus kuljetaan yksin matkustavan naisen matkassa. Naiset kohtaavat elämän nurjan puolen pesulassa, katselevat sitä bussin ikkunasta tai ovat itse siihen osallisina päihdekuntoutuksessa. Sairaalan odotushuoneessa kohdataan niin mielenterveys- ja päihdepotilaita kuin kuoleviakin.

Laitapuolen kuvauksista ja päihdehuuruisista henkilöhahmoista tulee mieleen Charles Bukowskin novellit. Berlin ei kuitenkaan Bukowskin tavoin korosta raakuutta. Berlin myötäelää kovia kokevien henkilöhahmojen tarinaa. Elämän rujoa puolta käsitellään huumorin avulla. Kenties siinä on naisen tapa selvitä, sillä Berlinin naiset ovat selviäjiä, tavalla tai toisella. 

Henkilöhahmot kärsivät yksinäisyydestä, alkoholismista ja köyhyydestä. Kaikesta huolimatta elämän pohjavireestä löytyy kuitenkin aina jotakin positiivista, vaikka ihmisarvoa mitataan lakonisesti.

Bussi on myöhässä. Autoja ajaa ohi. Rikkaat ihmiset eivät koskaan katsele autoistaan kadulla kulkevia. Köyhät katselevat aina…joskus tuntuu suorastaan siltä, että köyhät vain ajelevat ympäriinsä ja katselevat kadulla kulkevia ihmisiä. Minä ainakin olen tehnyt niin. Köyhät odottelevat paljon. Sosiaalitoimistoon, työnvälitykseen, itsepalvelupesulaan, puhelinkoppiin, ensiapuun, putkaan, jne. 

Ansaitsemansa arvostuksen Berlin sai vasta kuolemansa jälkeen. Hänen elinaikanaan novelleja julkaistiin aikakauslehdissä sekä kokoelmissa Homesick (1991), So Long (1993) ja Where I Live Now (1999). Kirjailijana hän nautti vain pienen piirin suosiosta ja sai elantonsa työskentelemällä muun muassa opettajana, siivoojana, sairaalan vastaanotosta ja puhelinvaihteen hoitajana. Epätavallinen tausta tekee hänestä entistä kiehtovamman kirjailijan, ja lokakuussa ilmestyvä suomennettu omaelämäkerta Kotiinpaluu, muistoja, kuvia ja kirjeitä on odotettu lisä novellistin tuotantoon.

Berlinin kertojan ääni on paljas ja vie suoraan asian ytimeen tavalla, joka on makean mustan huumorin täyteinen. Novellissa Angelin pesula alkoholisoitunutta intiaania koetetaan ohjata raitistumaan, tuloksetta:

-”Veli hyvä, usko minua…Olen itse ollut yhtä syvällä katuojassa kuin sinä. Tiedän miltä sinusta tuntuu. ”

Tony ei avannut silmiään. Jokainen, joka väittää tietävänsä miltä toisesta tuntuu, on ääliö. 

Kontekstiltaan arkisten asioiden pyörteissä kulkevien novellien vastapainona on hyvin absurdeja kertomuksia. Serkkutytön, joka sattuu olemaan läntisen Teksasin kaunein nainen, täytetyt rintaliivit poksahtavat lentokoneessa. Yläilmoissa sattuneesta tapauksesta serkku puhuu vasta vuosikymmenien jälkeen. Osassa novelleista näkökulma on lapsen. Lapsen maailman Berlin tavoittaa hienosti. Lapset tarkkailevat aikuisia. Vaikka he eivät ymmärrä kaikkea aikuisten edesottamuksista, kokevat he näkemänsä kuitenkin luonnollisena, oli se sitten sitä tai ei. Lapsen kantilta kuvatut tapahtumat kasvavat hilpeään mittakaavaan.

Useimmat mainarit olivat suomalaisia, ja töistä tultuaan he menivät suihkuun ja saunaan. Saunan edessä oli puinen karsina, ja talvella he juoksivat ulos ja kieriskelivät lumessa. Ensin me tirkistelimme aidanraosta ja hihittelimme miesten sinisiä kaluja ja palleja, mutta sitten me nauroimme ääneen niin kuin hekin, silkasta riemusta, kun oli lunta ja sininen, sininen taivas.

Suuria teemoja, kuten moraalia ja vastuuta käsitellään ketään syyllistämättä. Rikasta ja yltäkylläistä elämää elävä lukiolaistyttö kohtaa absoluuttisen köyhyyden ja kurjuuden novellissa Hyvät ja pahat, kun hänen aatteellisesti valveutunut opettajansa tutustuttaa hänet hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan. Hän kokee slummissa elävät köyhät äärimmäisen vastenmielisinä ja näkee heidät kuin surrealistisena näkynä valumassa hitaana massana kohti ruokakattilaa. Lopulta hemmoteltu rikas tyttö joutuu holhoamaan epävakaata opettajaansa ja ottamaan aikuisesta vastuun. Lukijalle jää punnittavaksi, onko samaistumispintaa löydettävissä.

Kokoelmasta kasvaa ehyt kokonaisuus eri aikakausilta ja aikuisen, nuoren ja lapsen kuvakulmien vaihtelusta. Kristiina Drewsin ytimekäs suomennos välittää taidokkaasti Berlinin oivaltavan ilmaisun.

Berlinin henkilöhahmoilla on kyky tarttua hetkeen. Novellissa Carpe Diem hetkessä elämisen merkitys kiteytyy.  Reippaasti keski-ikäinen nainen on väsyneenä pyykillä. Viimeiset kolikot menevät vahingossa väärään pesukoneeseen, ja vieraan miehen kone käynnistyy uudelleen. Siitä seuraa puhdasta vihoittelua ja sanaharkkaa. Kun hän vihdoin pääsee pesulasta ulos, pyykit painavat ja kotiin on matkaa. Mestarillisena kertojana Berlinin lyhyiden ja toteavien lauseiden voimalla kuvataan, kuinka nainen ottaa kupin kahvia ja istuu takapihan portaalle. Levollisuus valtaa mielen. Kerronnan intensiteetti on voimakas, myös lukijan mielen valtaa levollisuus. Siinä on Berlinin kerronnan voima.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories). Suom. Kristiina Drews.
Aula & co.  2017
293 s.

Lue myös nämä

Leave a Comment