Vintage Troublen pyör­teis­sä

Vintage Trouble järjestää sirkuksen The Circuk­seen. Yhtyeen lau­luso­lis­ti Ty Taylor on energinen ja ka­ris­maat­ti­nen keulakuva, joka ottaa yleisön pau­loi­hin­sa.

The Circuksen eteen on kertynyt pieni jono ennen ovien avaamista. Sisällä klubinhämärässä tunnelma on odottava. Punaiset spottivalot laskeutuvat esiintymislavalle, ja Vintage Troublen logo koreilee pyöreänä takaseinällä. Kun lämmittelijä, brittiläinen Slydigs, astelee lavalle, soitto tuntuu. Ei välttämättä niin sanotusti sydämessä, vaan volyymin jyskeen tuntee rintalastassa. Slydigs vakuuttaa tukevan riffirockin taitajana, ja setin edetessä hitaammat numerot taustalauluineen tuovat bändin melodiantajun esille.   

Lämmittelijän jälkeen odottavan aika kulkee mukavasti soul- ja bluesklassikoita kuunnellessa. Siis juuri sitä musiikkia, josta Vintage Trouble ammentaa vaikutteensa. Onko nimi enne? Vintage Troublea mainostetaan retrobändinä. Sekä musiikista että yhtyeen ulkoisesta olemuksesta kuuluu ja näkyy kiinnostus 50- ja 60-lukujen soul-, blues- ja rockmusiikkiin.

Paradoksaalista kyllä, Vintage Troublea kehutaan siksi, että se on tuonut uuttailmaisua nykyiseen blues- ja soulkenttään. Laulusolisti Ty Taylor on ottanut oppia Sam Cooken ja Otis Reddingin lava- ja laulumaneereista. Kyse ei siis todellakaan ole tuoreesta ideasta, eikä Vintage Trouble ole keksinyt pyörää uudelleen. Yhtyeen uutuudenviehätys piilee siinä, että se poikkeaa lukuisista bluesin saralla puurtavista bändeistä, jotka pohjaavat ammattimaiseen soittoon ja laatuun, mutta kuitenkin uppoavat tasaiseen ja persoonattomaan massaan.

Kun Vintage Troublen on aika aloittaa, noin 1 500 katsojaa vetävä The Circus on käytännöllisesti katsoen täynnä. Lavan valot vaihtuvat punaisesta harmaaksi, ja harmaaseen sonnustautunut Vintage Trouble nousee lavalle. "Bomb Shelter Sessions" -levyn "Nobody Told Me" käynnistyy. Moderni soul muistuttaa hieman Robert Crayn soulbluesia. Se soi kevyenä, ja volyymit ovat kohdillaan. Rumpalin vispiläkomppi on mukavan pehmeää kuunneltavaa raskaamman lämmittelijän jälkeen.

Seuraavaksi tulee "Blues Hand Me Down", ja samalla volyymitaso nousee huomattavasti. Komea hitti antaa aihetta odottaa lisää.

Ty Taylor on bändin moottori, sydän ja ehdoton keulakuva. Se tulee selväksi ensimmäisistä sekunneista alkaen. Suhteellisen tuore yhtye, joka on perustettu vuonna 2010, on löytänyt nopeasti tien suuren yleisön tietoisuuteen. Lyhyen uransa aikana Vintage Trouble on ehtinyt kasvattaa mainettaan tehokkaasti. Kalifornialaisyhtye on kertaalleen ottanut myös suomalaiset haltuunsa: AC/DC:n lämmittelijänä menneenä kesänä Hämeenlinnassa.

The Circuksessa tunnetaan bändi, ja yleisö laulaa mukana. Ja Taylor laulattaa."Run Baby Run" villitsee, ja Taylor villiintyy entisestään. Taylorista uhkuu lavakarismaa, ja välillä laulaja tanssii vauhdikkaasti.

Katselijat Taylor ottaa omakseen. On selvää, että Taylor nauttii esiintymisestä. Energia ei lopu, päinvastoin illan edetessä Taylorin vimma vain kasvaa. Laulusolisti katoaa useaan otteeseen katsomon puolelle. Taylor sukeltaa ihmismassan sekaan ja matkaa takaisin lavalle ilmateitse käsien kannattelemana. Taylor haluaa muuttaa The Circuksen juke jointiksi. Ja siinä hän onnistuu. "Juke Joint" on illan esityksistä lähimpänä rhythm and bluesia, ja tyyli istuu hienosti yhtyeen käsiin.

Vintage Trouble on Ty Taylorin bändi, juuri hän loistaa kirkkaimmassa valokeilassa. Taitava kitaristi Nalle Colt, basisti Rick Barrio Dill ja rumpali Richard Danielson hoitavat työnsä moitteettomasti Taylorin taustalla. Kaikki myös osallistuvat taustalauluun, mikä tuo lisää elävyyttä musiikkiin. 

Dillin bassotyöskentely on mielenkiintoista, mutta bassosoundi jää hetkittäin harmillisesti arvailujen varaan. Johtuneeko soundi tilan akustiikasta vaivolyymistä, mutta soundi puuroutuu ikävästi. Nalle Coltin pedaalista löytyy Leslie-kaappia muistuttava soundi, joka tuplaa kertosäkeen mainiosti useassa kappaleessa. 

Ilta paljastaa Vintage Troublen monipuolisuuden. Yhtye mainostaa itseään bluesbändinä, toki soulia unohtamatta. Kolme levyä julkaissutta Vintage Troublea on kuitenkin turha lokeroida ja rajata tiettyyn genreen, sillä siitä löytyy vivahdetta rockiin, raskaampaankin rockiin ja yhtä lailla poppiin. Hetkittäin Taylorin laulussa kuultaa Lenny Kravitzin poprock lävitse.

Encore on antelias. Vintage Trouble soittaa kolme kappaletta, jonka jälkeen kvartetti ei katoa tavalliseen tapaan takahuoneeseen. Matka jatkuu aulaan, jossa energinen livebändi jatkaa maailmanvalloitusta tiskin takaa. Vintage Troublen jäsenet juttelevat faneilleen leppoisasti ja myyvät samalla t-paitoja ja levyjään, joita on saatavilla myös vinyyleinä.

Blues-Finland.com 24.11.2015