Studio Larissa Raudas
Artikkelit
2. syysk. 2022
Mikä rakennusalalla on parasta? – Kolme SRV:llä työskentelevää naista kertoo, kuinka he päätyivät alalle
Alalle suuntaavat naiset hakeutuvat yleensä korkeakouluopintoihin. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista naisten osuus on 18,5 % ja ylemmän korkeakoulun suorittaneista 26 %. Kysyimme kolmelta SRV:llä työskentelevältä naiselta, miksi he valitsivat rakennusalan opinnot ja mikä alassa kiinnostaa.
18. tammik. 2020
Nina Law'n tie yrittäjäksi
Kun Nina Law`lla oli takana 15 vuoden työrupeama pörssiyhtiössä, hänestä tuntui, että on aika tehdä jotakin muuta. Kunnianhimoinen viestinnän ammattilainen oli edennyt urallaan nopeasti.
20. marrask. 2019
Svenska Klubbenin ravintolapäällikkö esittäytyy - Kristian Meurman
Svenska Klubbenin Peilisalin kulmassa on 120 vuotta vanha Steinway-flyygeli. Salia valaisee kristallikruunut ja pöydät on aseteltu arvokkaasti pitkiksi ja ryhdikkäiksi riveiksi. Pöytien päällä lepää valkoiset pöytäliinat. Reunimmaisen pöydän päässä istuu Kristian Meurman, Svenska Klubbenin ravintolapäällikkö.
4. huhtik. 2019
Heikki Tuunanen - myynnin mestari
Myyntipäällikkö Heikki Tuunanen kertoo, että parhaimmillaan hän myy viisitoista tilaisuutta viikossa. ”Myyn mitä tahansa”, Tuunanen nauraa ja tarkentaa heti perään myyvänsä `korkealaatuisia tilaisuuksia omissa sekä asiakkaiden tiloissa`.
16. tammik. 2019
Estradilla Markku Manninen
Pitäjänmäen keskuskeittiöltä lähtee vuosittain noin 2000 catering-tilausta erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Markku Mannisella on suuri rooli keittiöpäällikkönä ja vuosikymmenten kokemus ravintola-alasta. Kuinka kiinnostus ravintola-alaan kohtaan syttyi?
3. huhtik. 2017
Heikki Salmela palveluksessanne
Salmela tarinoi vangitsevasti kevättalven auringon siivilöidessä kevyttä valoa ikkunana takaa.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän suuntasi Kemistä Helsinkiin opiskelemaan ravintolaopistoon, ja yksi kesä vierähti kesätöissä Pariisissa suomalaisomisteisessa hotellissa. Vanhassa Maestrossa hän työskenteli vuosien ajan, ja ravintolassa oli toisinaan yli 1000:n henkilön tilaisuuksia.
27. helmik. 2017
SRV uudistaa Keravan Ornoa rivakasti
Kooltaan rakennusprojekti on mittava: rakenteilla on yhteensä 284 asuntoa. Inkivääri, Kaneli ja Minttu ovat Ilmarisen vuokrakohteita, ja Kardemumma ja Korianteri kuuluvat SRV:n omaan myyntituotantoon. Lisäksi asukkaiden yhteiskäyttöön tulee paikoituslaitos sekä vehreä piha-alue istutuksineen.
4. lokak. 2016
Uutta kohden Unioninkadulla
Theronin syksy on alkanut vauhdikkaasti useiden uudistusten myötä. Lounasravintoloissa on lanseerattu uudenlainen Eat & Work -konsepti, ja toiminta on rantautunut tiiviimmin tapahtumien ja bistrokulttuurin pariin. Theron on luonut nahkansa, mikä näkyy vahvasti myös yrityksen visuaalisessa ilmeessä. Uudistunut Theron tarjoaa asiakkaille palveluita, joita juuri tässä ajassa tarvitaan.
28. kesäk. 2016
Theronin oma kesäpäivä
Talo itsessään on komea, ja lukuisat yksityiskohdat eivät lakkaa ihastuttamasta katsojaa. Vinoista ikkunoista, kapeista portaikoista ja koristeellisista ovenkarmeista hohkaa vanhan huvilan jännittävä tunnelma. Aivan omaa luokkaansa on talon lasikuisti. Pihalta avautuu upeat maisemat kohti merta ja hiekkarantaa. Kallioista maastoa reunustavat kiharaoksaiset männyt, ja rantaa koristaa korkea kaislikko.
19. helmik. 2016
Makumatkalla Nizzan vanhassa kaupungissa
Nizza sykkii elämää. Katukuvassa näkyy rento mutta tyylikäs ranskalainen elämäntapa. Lähes jokaisessa kadunkulmassa on houkuttelevan näköinen kahvila, jonne pistäydytään näyttäytymään ja seuraamaan kaupungin elämää. Silloin tilataan tarjoilijalta un café, pieni kuppi vahvaa tummapaahtoista kahvia.
5. helmik. 2016
Laskiainen lautasella
Nykypäivänä edellä mainittu laskiaisen menu voi kuulostaa hurjalta, mutta ennen vanhaan laskiaisena syötiin runsaasti ja ennen kaikkea rasvaista ruokaa. Rasvaa ei pyyhitty pois sormista eikä suupielistä, vaan rasvan tuli kulua käyttöesineisiin, jotka liittyivät pellavan kasvuun. Näin taattiin hyvä pellavasato. Uskomuksen mukaan ruoka tuli riittämään koko vuodeksi, kun laskiaisena syötiin tukevasti.
16. marrask. 2015
Vintage Troublen pyörteissä
The Circuksen eteen on kertynyt pieni jono ennen ovien avaamista. Sisällä klubin
hämärässä tunnelma on odottava. Punaiset spottivalot laskeutuvat
esiintymislavalle, ja Vintage Troublen logo koreilee pyöreänä takaseinällä. Kun
lämmittelijä, brittiläinen Slydigs, astelee lavalle, soitto tuntuu. Ei välttämättä niin
sanotusti sydämessä, vaan volyymin jyskeen tuntee rintalastassa. Slydigs
vakuuttaa tukevan riffirockin taitajana, ja setin edetessä hitaammat numerot
taustalauluineen tuovat bändin melodiantajun esille.
4. marrask. 2015
Palaveri paremmaksi
Kyllä, kahvia on. Kahvi tuoksuu houkuttelevasti, ja tarjolla on myös tuoreita sämpylöitä ja raikkaita
hedelmiä annospaloina. Mitäpä olisi kokous ilman kahvitusta? Useimmiten työpäivä alkaa
kahvikupillisella oman työpöydän ääressä, mutta tunnelma on aivan toinen, kun pääsee valmiiksi
katettuun pöytään. Kahvikupit ovat ryhdikkäänä rivistössä, ja palaveri lähtee kätevästi käyntiin
tarjoilujen voimin.
25. syysk. 2015
Maan uumenista lautaselle
Maa-artisokka on tuttu kasvi puutarhoissa ja kasvimailla, mutta harvapa nykypäivänä tietää, että se
on myös hyötykasvi. Jopa palstaviljelijät eivät aina tiedä, että monivuotisesta perennasta saa
muutakin kuin näkösuojaa ja silmäniloa.
1. syysk. 2015
Entistäkin ehompi Museokortti
Arkkitehti Annukka Pietilä istahtaa 1980-luvun henkeen sisustetun kahvilan pöydän ääreen Hotelli- ja ravintolamuseossa Helsingin Kaapelitehtaalla. Pietilä kertoo, että hän innostui Museokortista heti kuultuaan siitä. Kokematon museokävijä hän ei tosin ollut ennen Museokorttiakaan, vaan museokäynnit ovat kuuluneet Pietilän elämään lapsesta saakka. Myös taideharrastus ja kulttuurin tukeminen innostivat hankkimaan kortin.
15. huhtik. 2015
Rohkealla otteella Savoyssa
Kaupunkifestivaaliksi itseään kutsuva Stompin' at the Savoy on tervetullut lisä Suomen juurimusiikkitarjontaan. Tapahtuma soi Helsingin Savoy-teatterissa neljättä kertaa, ja tällä kertaa massiivinen konsertti kesti viisi tuntia. Lisäksi ilta jatkui vielä Ravintola Preston puolella vauhdikkaasti valomerkkiin saakka. Lauantaisessa Helsingissä kevät kolkutteli vielä hieman koleana kulman takana, mutta Savoy-teatteri puhkesi jo täyteen musiikilliseen kukintaan monipuolisen musiikkitarjonnan voimalla.
30. tammik. 2015
Museon johtajan saappaissa
Perjantai-iltapäivänä tunnelma on työntäyteinen MIFin avarassa konttorissa Helsingin Ruoholahdessa. Lähes kaikki kokoushuoneet ovat varattuja ja keittiössä tuoksuu tuore kahvi. MIFin kouluttaja ja psykologi Juha Arikoski, jonka alaa on johtamisen ja esimiestyön kehittäminen sekä muutosjohtaminen, ryhtyy kertomaan kokemuksistaan museoalan johtajakoulutuksesta, johtamisen haasteista sekä työkaluista, joilla ongelmia ratkotaan.
12. jouluk. 2014
Kirjalliset museot verkostoituvat Kirjan vuoden kynnyksellä
J.L. Runebergin kotimuseo sijaitsee Porvoon empirekaupunginosassa. Kengät jätetään eteiseen ja leveät lautalattiat notkahtelevat askelten alla. Tunnelma on seesteinen tilavassa puutalossa. Kansallisrunoilija J.L. Runebergin ja hänen kirjailijavaimonsa Fredrika Runebergin kotimuseo tuo tähän päivään häivähdyksen 1800-luvun puolivälin elämästä. Talon perältä löytyy kirjasto, ketunnahkakamari.
24. lokak. 2014
Serlachius-residenssi elävöittää Mäntän taide-elämää
Pienestä koostaan huolimatta Mänttä on vilkas kulttuurikaupunki. Serlachius-museot värittävät Mäntän historiaa kuvataidekaupunkina, ja Mäntän kuvataideviikot tuovat kaupunkiin kulttuurillista aktiviteettia. Serlachius-museo Göstan laajennuksen myötä Serlachius-museot ovat saaneet paljon huomiota osakseen ja museon kävijämäärät ovat nousussa. Siitä huolimatta Mäntässä asuu pysyvästi hyvin vähän ammattitaiteilijoita. Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen on kaivannut Mänttään vakituista kulttuurielämää, ja käyttöä piti keksiä myös vanhalle talonmiehen virka-asunnolle.
24. kesäk. 2014
Askel kohti raskaampaa
Tommy Castron faneille on tarjolla levyllinen takuuvarmaa tavaraa. "The Devil You Know"
-levyn materiaali on huolella sovitettu ja tuotettu. Ammattimaisella otteella soittavan
The Pain Killersin lisäksi levyllä esiintyy joukko vierailevia tähtiä. Yleisvaikutelma on kuitenkin turhan laskelmoitu, eikä luovuudelle löydy sijaa.
14. toukok. 2013
Ääni menetetystä maailmasta
Otis Taylor on onnistunut luomaan jälleen mestariteoksen, jossa jazz ja pelkistetyn
monotoninen blues kohtaavat. Taylor kertoo paljaalla tyylillään tarinoita Amerikan
intiaanikansojen karusta kohtalosta.
30. maalisk. 2009
Ikämiehet minihameiden perässä
Doug Adamzin ja Dan Hayesin yhteistyön alku juontaa juurensa vuoteen 1977. Dan Hayes työskenteli tuolloin The Church Recording Studiossa San Franciscossa, jonne Doug Adamz suuntasi äänittämään albumiaan. Äänityssessioista alkoi yhä edelleen jatkuva tiivis yhteistyö.
Pohjois-Kalifornian klubit, kulmabaarit ja muut keikka-areenat ovat kaksikolle tulleet tutuksi tuhansien yhdessä soitettujen keikkojen myötä.